K-0 –hankkeen hankepäällikkö Heikki Turkan esittämä otsikon kysymys koskettaa. Viime aikoina esiin nousseet, vuosikausiakin jatkuneet kiusaamis- ja häirintätapaukset ovat hälyttäviä. Edelleen aivan liian moni lapsi ja nuori joutuu kestämään koulussa kiusaamista, häirintää, henkistä tai fyysistä väkivaltaa, joukon ulkopuolelle jäämistä, itsensä pienentämistä, painetta olla toisenlainen.

Kiusaamisesta puhutaan paljon, mutta vielä on pitkä matka siihen, että se loppuisi. Sillä sallimme sen. Vaikenemme kun töissä ihmiset tiuskivat, solvaavat ja loukkaavat huumorin varjolla toisiaan. Vähättelemme, etsimme puolustelevia näkökulmia tai pakenemme paikalta, jopa kun kuulemme seksuaalisesta häirinnästä. Ohjaamme lapsia olemaan välittämättä, kun toinen lapsi on haukkunut tai sulkenut leikistä ulkopuolelle. Suljemme silmämme ja siedämme asioita joita meidän ei tulisi sietää, koska pelkäämme konflikteja ja lisäharmia. Toivomme, että ikävät asiat häviävät itsestään. Onhan meille jo lapsesta asti opetettu, että ei pidä puuttua toisten asioihin.

Niin kauan kun emme puutu, osallistumme kiusaamiskulttuurin ylläpitämiseen. Tämä on vakava ihmisoikeusloukkaus kaikkia kiusaamisen uhreja kohtaan. Jokaisella lapsella ja aikuisella on oikeus fyysiseen ja psyykkiseen koskemattomuuteen ja arvostavaan kohtaamiseen. Myös kiusaamiseen syyllistyneellä on oikeus oppia rakentavampia tapoja toimia toisten kanssa. Oma paha olo on huono syy kohdella toisia epäasiallisesti.

Kaikenlaiseen kiusaamiseen, häirintään ja väkivaltaan pitää olla nollatoleranssi. Jokaiseen tekoon, niin aikuisten kuin lasten taholta, on puututtava ja kissaa pidettävä pöydällä niin pitkään kun kiusaaminen muodossa tai toisessa jatkuu. Kriteerit täyttyvät, jos uhri kokee tulleensa kiusatuksi, vaikka tekijä kokisi tekonsa miten mitättömäksi tahansa. On aika murtaa myytti hankalista ihmisistä, jotka puuttuvat toisten asioihin ja nostavat epämukavia asioita esille. Jos haluamme lopettaa kiusaamisen oikeasti, on hyssyttelyn aika ohi. Nollatoleranssi on ainoa tie turvalliseen, itseluottamusta ja hyvinvointia lisäävään koulupäivään ja työelämään.

Kiusaamisasiat ja konfliktit ovat tylsiä ja usein hankalia selvittää. Välttämättä ei synny varmuutta siitä kuka teki ja mitä. Liikutaan kaikin puolin epämukavuusalueella ja siksi näiden asioiden käsittely jää usein näennäiseksi. Helpompaa on todeta, että yritetty on mutta tilanteelle ei voida mitään. Kiusaamisen ja epäasiallisen käytöksen kitkemisen ytimessä ovat kuitenkin omalla esimerkillään mallia näyttävät aikuiset. Meillä pitää olla sinnikkyyttä ja rohkeutta luoda parempaa tulevaisuutta ja auttaa lapsiamme kasvamaan kohti vastuullisuutta väkivallattomasta maailmasta, jossa kaikkia kohdellaan arvostavasti.

 

Mitä voimme tehdä kun kohtaamme epäasiallista käytöstä tai kiusaamista:

  1. Kerrotaan uhrille että asia on vakava, siihen puututaan ja että uhri ei jää asian kanssa yksin.
  2. Järjestetään kiireetön keskustelu asianosaisten kesken tapahtuneesta mahdollisimman nopeasti. Keskustelun vetäjä voi olla kiusaamisen ehkäisemiseen ja konfliktien sovitteluun koulutettu opettaja tai muu ammattihenkilö, ulkopuolinen sovittelija, esimies tai vanhemmat yhdessä, tilanteesta riippuen.
  3. Heti keskustelun aluksi tehdään selväksi syy miksi ollaan tässä ja tilanteen vakavuus. Sovitaan keskustelun pelisäännöt, mm. mitä tarkoittaa asiallinen keskustelu ja mitä keskustelusta kerrotaan muille jälkeenpäin.
  4. Huolehditaan siitä, että kaikki keskustelun osapuolet tulevat kuulluiksi ja saavat kertoa oman näkökulmansa asiaan rauhassa. Tämän jälkeen keskustellaan ajatuksista ja tunteista tapahtuneeseen, toisten puheenvuoroihin ja paremman tulevaisuuden rakentamiseen liittyen.
  5. Huolehditaan siitä, että ketään ei keskustelun aikana kohdella epäkunnioittavasti ja että keskustelutilanne on kaikille, erityisesti uhrille, turvallinen.
  6. Sovitaan miten edetään tästä eteenpäin ja miten tapahtunut teko mahdollisesti sovitetaan. Tehdään sopimus, johon molemmat osapuolet ovat valmiita sitoutumaan. Jos sopimusta ei synny, mietitään uusi aika keskustelun jatkamiseksi.
  7. Sovitut asiat ja sopimuksen seuranta-ajankohdat kirjataan selkeästi ylös. Sovitaan myös, mikä on seuraava askel, jos sopimuksesta ei pidetä kiinni.
  8. Sopimus allekirjoitetaan.
  9. Jos osapuolet ovat valmiita sovintoon, hyvä niin. Jos eivät, sovinnon aika on myöhemmin, esim. seurantatapaamisen yhteydessä tai vielä myöhemmin, luottamuksen ja turvallisuudentunteen vähitellen palautuessa. Joskus ei koskaan. Pääasia että tapahtumat selvitetään, tilanne ratkaistaan, ei-toivottu käytös loppuu ja sen tilalle löydetään rakentavampia keinoja toimia yhdessä jatkossa.
  10. Varmistetaan, että asianosaiset, erityisesti kiusattu perheineen, saavat tarvitsemansa ammattiavun kiusaamiskokemuksesta ja sen jättämästä traumasta yli pääsemiseksi.

Jos kiusaaja ei sovittelukeskustelutilanteessa ota vastuuta teostaan, ymmärrä tekonsa vakavuutta ja osoita motivaatiota tilanteen muuttamiseksi, lopetetaan keskustelu, viedään asia eteenpäin ja varmistetaan muilla tavoin, että kiusaaminen ei pääse jatkumaan.

Huomionarvoista on, että konflikti on eri asia kuin rikos. Rikoksen tuntomerkkien täyttyessä (esim. väkivalta) tai rikosta epäiltäessä asia on aina syytä viedä poliisille, vaikka kyseessä olisi alle 15-vuotias lapsi tai nuori. Poliisin mukaan ottaminen on vahva viesti teon vakavuudesta.

 

Jenni Kallio on erityisluokanopettaja ja kouluttaja, joka työskentelee kriisiytyneissä tilanteissa elävien, akuutisti oireilevien lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä kanssa. Työskentelyn keskiössä on kriisiytyneiden tilanteiden purkaminen ja vaikeisiin tilanteisiin avun tuominen. Kiusaaminen on ilmiö, joka esiintyy valitettavan usein oireilun ja koulunkäynnin kriisiytymisen taustalla.  

 

Kerro muilleShare on Facebook59Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn0Share on Google+0Email this to someone

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *